Valtamerilaivan perspektiivi

”On armas mulle aallon tie” rallattelee päässä kesän yhteislaulutilaisuuden jäljiltä. Armas ja armas, mietin. Joskus kepeää keinuntaa, joskus pelottavaa selviytymistä. Aallokossa pienveneilijä reagoi veden liikkeeseen, jota ei voi hallita. Hän etsii sopivaa kaasun käyttöä, miettii parhaiten toimivaa lähestymissuuntaa ja tarkkailee ympäristön muutoksia. Hän pyrkii aaltojen harjalle ja jos ei pääse, päätyy kuopimaan jokaisen aallon pohjia myöten. Veden pinnassa näkyvä aalto saattaa kulkea aivan toiseen suuntaan kuin pohjalla keinuva iso maininki. Tuuli, pilvet, paineet, sumut – ympäristön ilmiöiden vaikutukset menevät ristiin rastiin ja tekevät ennakoinnista hankalaa.

Koronakevät on laittanut meidät laineille. On koitettu reagoida tuntemattomaan, päästä sujuvaan etenemiseen ja silti löydetty itsemme välillä aallon pohjalta. On laskettu seurauksia, yritetty puntaroida eri tekijöiden summaa ja ennakoida vaikkei oikein voi ennakoida. Näköalattomuus ja epätietoisuus on välillä uuvuttanut.

Näillä laineilla keinuessa törmäsin maistiaisiin Oulun Diakonissalaitoksen historiasta. Vuonna 1907 on oltu aloitteellisia lastensuojelutyön tekemisen käynnistämisessä ja lasten polkujen ohjaamisessa. Vuonna 1912 on vedottu vanhusten auttamisen puolesta ja ryhdytty välittämään ystäväpalvelua. Vuonna 1913 on perustettu työnvälitystoimisto vankilasta vapautuvia vankeja ajatellen. Keskustelua kolmannen sektorin ja yhteiskunnan suhteesta on käyty myös jo noina vuosikymmeninä. Lehden päätoimittaja on muun muassa kehottanut Diakonissakodin johtoa ”jättämään ’muodinmukaiset armeliaisuuspuuhat’ naisväen asiaksi ja ryhtymään herättelemään köyhälistöä yhteiskunnalliseen taisteluun".  

Sadan vuoden takaisia ilmiöitä – vaikka murheellisiakin – katsellessa näkee, että kaikki ei ole jatkuvassa muutoksessa. Ihmisen kaipuu yhteyteen, polkujen yhteisen etsimisen tuoma apu ja yhteiskunnallisen keskustelun tarve näyttävät ainakin pysyvän. Koronakevään jäljiltä katse on saattanut juuttua lähiaallokkoon. Historian sitkeän pitkä perspektiivi kehottaa silloin astumaan helikopteriin katselemaan valtamerilaivaa. Laivan kannelta katsellessa aallokko myllää ankarasti ja horisonttikin saattaa hämärtyä. Helikopterista kuitenkin näkee, että laivan suunta on vakaa ja eteneminen tasaista. Tuo kikka saattaa auttaa myös oman mielen aallokoissa, kannattaa kokeilla.

Outi Uusimäki
Diakoniatyön päällikkö
Diakonia ja yhteisötoiminta